![]() |
RAFAELIN ENKELIT KYLPYLÄ CUPIN 2025 MESTARIKSI!Viileästä alkukesästä huolimatta, saimme helteet turnausviikonlopulle. Erinomaisesti hoidetut vihreät nurmet houkuttelivat paikalle 16 joukkuetta taistelemaan Kylpylä Cupin mestaruudesta. Jo 26. kerran pelattava harrastejalkapalloturnaus toi kentille niin uusia kuin vanhojakin joukkueita. Lauantaiaamu alkoi aurinkoisissa tunnelmissa ja lohkovaiheen peleissä nähtiinkin yli 150 maalia. Maalimäärästä huolimatta mukaan mahtui murskavoittojen lisäksi myös tiukkoja tasapelejä. Lohkonsa kolme parasta joukkuetta jatkoi sunnuntaina pelejään. Lohkojen voittajat saivat levätä liki puoleen päivään, kun taas lohkosa toiset ja kolmannet aloittivat urakkansa kohti mestaruutta kello 10. Välierissä lohkojensa voittajat HerPES ja Rafaelin Enkelit pelasivat tiukan 1-1 tasapelin. Viime vuonna niukasti pronssiottelun rangaistuspotkuin HerPEStä vastaan hävinnyt Rafaelin Enkelit saivat revanssinsa ja voittivat tiensä kultaotteluun. Samaan aikaan turnauksen ensikertalainen, FC PystyPoraajat, pelasi itsensä kultaotteluun, voittamalla TEAM Fiaskon lukemin 4-2. Lohkovaiheessa tiukan voiton TEAM Fiaskosta ottanut HerPES taipui pronssiottelun rangaistuspotkuissa ja turnauksen kolmannesta sijasta palkittiin TEAM Fiasko! Myös maalipörssin voittaja löytyi pronssijoukkueesta: TEAM Fiaskon #39 Elias Kankaanranta 13 maalilla! Kultaottelu pelattiin auringon porottaessa ja pelaajia koetellen. Rafaelin Enkelit ja FC PystyPoraajat pelasivat jo lohkovaiheessa 2-2 tasapelin, mutta maalierolla Rafaelin Enkelit voittivat niukasti lohkonsa, FC PystyPoraajien jäädessä toiseksi. Finaalipelissä maaliverkko heilui puolin ja toisin, päättyen lopulta Rafaelin Enkeleiden voitoksi tuloksella 6-2. Myös kulta- ja hopeajoukkueista löytyi maalipörssin kärkeä: Rafaelin Enkeleiden #8 Teemu ja FC PystyPoraajien #69 tekivät kumpikin 12 maalia! Turnauksen parhaaksi pelaajaksi palkittiin Rafaelin Enkeleiden Pete, joka ei valitettavasti tänä vuonna päässyt paikalle. FUR kiittää turnaukseen osallistujia ja sponsoreita, tervetuloa myös ensi vuonna! Kylpylä Cup 2025 mestarit, Rafaelin Enkelit! Voit olla meihin yhteydessä: kylpylacup(a)hotmail.com Seuraathan meitä myös Facebookissa!
|
![]()
|